En pidä avoimia tunteja, mutta minut voi tilata pitämään kurssia.

Mihin opetukseni perustuu? Mitä opetan kun opetan liikkumista? Voisin jopa kysyä miksi opetan? Näiden kysymysten äärellä olen jatkuvasti. Olen jo pitkälle ehtineen elämäni aikana kokeillut ja kehittänyt erilaisia lähestymistapoja opettaa liikkumista, tanssia, liikeimprovisaatiota, venyttelyä ja kehon liikelinjausta. Tämän kaiken olen tehnyt opettajieni ja oppilaideni kanssa. Kiitos heille. Oma taitotietopohjani rakentuu tanssitaiteen ja osteopatian opinnoistani, oppilailtani ja elämästä. Ensisijaisesti olen improvisoija, kaikessa mitä teen. Mutta en suinkaan pääse helpolla, sillä tämä elämäntapa vaatii minulta suurta ja laajaa tieto-taitoa, jatkuvaa intuitiivista läsnäoloa ja uupumatonta kriittistä otetta kaikkeen, mitä näkee, kokee, tuntee ja ajattelee.

Lyhyesti opetuksestani. Kehollisuus / ruumiillisuus ovat avainsanoja työskentelyssäni. Yksinkertaisesti sanottuna, liike ja liikkeen harjoittaminen perustuu anatomiaan, fysiologiaan ja biomekaniikkaan, mutta… mikään ihmisessä ei ole näin yksinkertaista. Siispä riittää, että saadaan pientä ymmärrystä siitä, millaisista systeemeistä keho koostuu (anatomia) ja miten nämä systeemit toimivat ja yhdistyvät toisiinsa (fysiologia, biomekaniikka). Sitten tulee mielikuvien ja mielikuvituksen vuoro. Alkaa oman liikkeen tutkiminen ja tunnustelu. Ja lopulta päädytään improvisoimaan.

Ei ihan näin yksinkertaisesti, vaan mukaan tulee kaikki ihmisessä oleva psyko-fyysinen-filosofinen-sosiaalinen-kokemuksellinen-poliittinen-henkinen ja joskus kiukkuinen kokonaisuus. Tämä kaikki saapuu mukanamme tunnille ja kaiken tämän läpi kuljemme jokaikinen kerta oppiaksemme jälleen hiukan enemmän itsestämme suhteessa tähän maailmaan.

Taidepedagoginen ote

Väitöstutkimuksessani tarkastelin ruumiillisuuden, liikkeessä oppimisen, kohtaamisen, katseen, puheen ja halun yhteen kietoutumista, tästä syntyi pedagogisia periaatteita, jotka nyt ohjaavat opettamistani. Pedagogiikka on asenne, joka nousee kohtaamisessa. Kysymys opettajan ja oppilaan rooleista kiemurtelee, eikä siihen aina saa selkeää vastausta. On tärkeä tiedostaa, että pedagoginen vastuu on itsestä ja toisesta välittämistä. Se on luottamuksen rakentamista, molemmin puolin.

Opettaminen puolestaan on halua jakaa omia kokemuksia, ja se on halua kokea yhdessä. Se on halua töniä, törkkiä toisten tuntemuksia, arkea ja tottumuksia. Se on intoa muuttaa maailmaa ja jakaa toivoa. Opettamisessa ei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Opettaminen elää improvisaation lainalaisuuksissa, sillä seuraava askel on aina suhteessa edelliseen ja seuraavaan. Opettaminen on toimintaa, joka vaatii jatkuvaa improvisatorista otetta, herkkyyttä ja hienotunteisuutta siinä, että tietää, miten toimia jatkuvasti muuntuvissa tilanteissa. Tärkeintä on vastaanottaa usko ja luottamus siihen, että jokin itsessä ratkaisee sen hetken, kun ei tiedä mitä tehdä.

Improvisatorisen opettamisen otettani ja asennettani kuvailisin seuraavasti: se on aktiivis-passiivista olemista, ei-tietämisessä lepäämistä, valmiina tarttumaan hetkeen, vaikka ei tietäisikään, mitä pitäisi tehdä ja mitä jättää tekemättä. Se on jatkuvaa omien esioletusten ja odotusten hylkäämistä ja suuntautumista tapahtuvaa kohti avoimena, innostuneena ja aina uuden äärelle asettuneena. Se vaatii jatkuvaa sukeltamista omien elämäkertojen läpi ja omien taiteellisten käytänteiden tarkastelua. Se vaatii vahvaa ruumiillista hiljaista tietoa, taitoa ja herkkyyttä sekä omien esioletusten ja tuntemusten tiedostamista. Ennen kaikkea opettaminen on riskien ottamista ja jatkuvaa virheiden tekemistä, mutta niistä oppimista.

Japanilainen haikurunoilija Bashoo ( suom. Nieminen 2012, 434–435) oivalsi vuosien ja tuhansien kilometrien matkaamisen jälkeen, että muutoksen takana piilee muuttumattomuus. Muutosten maailma on pysyvä. On pidettävä yllä muutoksen muuttumattomuutta. Opettajuus on jatkuvaa oppimista, alati matkalla olevaa ja muuntuvaa.

TOKK – tanssia omassa kehollisessa kokemuksessa

Olen ollut onnekas opettajana, enkä vain antoisan työni vuoksi opiskelijoiden parissa vaan olen saanut työskennellä yhden tanssin harrastajaryhmän kanssa jo liki 30 vuotta. Tämä on ollut pitkä ja antoisa aika taivaltaa taiteen ja tanssin matkaa. TOKK (tanssia omassa kehollisessa kokemuksessa) on ryhmä ja menetelmä, se on taiteellisen ja kehollisen tutkimisen keskus. Se luo jatkuvasti tapaa elää ja olla. Se ryöpsäyttää yllätyksellisiä aiheita liikkeelle ja jaksaa yllättää meidät, osallistujat, ryhmän itsensä yhä uudelleen ja uudelleen. Se on yksi kauneimmista asioista, jota tiedän.

Tehtäväni tässä ryhmässä on luoda tilaa ja aikaa oman liikkeen tutkimiseen ja tunnusteluun. Tällä hetkellä työskentelymme perustuu luu-lihas-faskia järjestelmän tutkimiseen ja tunnusteluun ja sieltä improvisaatioon. Painotan oman toiminnan havainnoimista, jotta tietoisuus omasta kehosta syvenee. Ohjaan uskaltautumaan päästämään irti totunnaisuuksista ja toivottamaan tervetulleeksi vieraus ja ei-tietäminen. Kannustan yllättämään itsensä ja ennen kaikkea hyväksymään sen, mitä kulloinkin tapahtuu ja miltä tuntuu. Tavoitteena on oppia tiedostamaan omaa kokonaisvaltaista kehollisuutta, sen ainutlaatuisuutta ja sitä kautta (ehkä) ymmärtämään hiukan enemmän itseään maailmassa. Mottoni on: ”vaatii aikaa viipyillä oman toimintansa äärellä, jotta hiljaisesta tiedosta syntyy hiljaista taitoa” (väitöstyöstäni lainattu 2017 s. 215).

Improvisaatio

Improvisaatio on ollut minulle opetukseni aihe ja samalla opetukseni keskeinen menetelmä jo kolmekymmentä vuotta. Työskentelytapana improvisaatio tarkoittaa minulle sellaista työskentelytapaa, jossa intuitio, mielikuvitus, yllätyksellisyys, hämmennys ja ihmetys ovat olennaisia tekijöitä. Työskentely ei koskaan ole tyhjästä nyhjäämistä, vaan toimintaa ohjataan ja suunnataan tehtävien avulla, joita kukin soveltaa omaa taito-tietoaan käyttäen.

Improvisaatio on oivallinen keino opiskella itseään, sillä se on ennen kaikkea voimallinen tapa olla itsessään. Improvisoidessa vapautuu suorittamisen tavoitteista, sillä työskentely ei tähtää mihinkään valmiiseen, vaan se syntyy jatkuvasti siinä hetkessä. Improvisointi voidaan ajatella liikkumisena tai toimintana liikkeessä itsessään, ilman etukäteissuunnitelmia, jossa aina edellinen askel vaikuttaa seuraavaan. … ja kyllä se vaatii ripauksen… luottamusta hetkeen.

Jos kammoat sanaa improvisaatio niin tee koe. Mene isoon markettiin tai kyllä pienempikin kauppa riittää. Improvisaatiosi teema on ostaa esim. ruoka-aineksia ja jos sinulla on ostoslista, niin siinä on ohjeesi, improvisaatiosi kulkureitti. Jos sinulla ei ole ostoslistaa, olet mielenkiintoisen lisähaasteen kanssa liikkeellä. Arjen tanssi-improvisaatio alkaa siitä, kun astut markettiin. Se on siirtymätila, ulkoa sisälle, muuttuminen asiakkaaksi, improvisoijaksi. Lähdet askeltamaan. Katseesi piirtää tilaa ja havainnoit sitä. Reagoit siihen. Teet intuitiivisia ratkaisuja. Kääntyilet, kurottelet, taivuttelet, ojennat ja koukistat itseäsi tilassa, kerätessä ja poimiessa ostokset mukaasi. Jos sinulla on kärryt, niin työnnät ja jos kori niin kannat, jos vetokori, niin vedät. Olet siis alkuliikkeiden äärellä, liikkeiden, joita käytämme elämässämme jatkuvasti. Ja näistä liikkeistä myös tanssiminen koostuu. Tästä ei ole enää isoa loikkaa tanssistudioon!